Huhtikuun Turku rukoilee -ilta torstaina 21.4. klo 18.30 Raision kirkossa (Kirkkokatu 2). Mukana Ville Anttila, Antti Pajunen, Sini Nieminen ja Messubändi.
JUMALAN RAUHAA
”Itse rauhan Herra antakoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa.” (2.Tess.3:16)
Jumala on rauhan Jumala. Jo luomiskerto-muksessa meille kerrotaan kuinka Jumala loi kaaoksen keskelle järjestystä. Hän asetti kaiken niin, että elämä maan päällä on mahdollista ja antoisaa. Lisäksi hän loi ihmisen yhteyteensä, ilman syntiä, sairautta tai kuolemaa. Ihmisellä oli rauha Jumalan kanssa, rauha itsensä kanssa ja rauha luomakunnan kanssa. Kaikki Jumalan luoma oli hyvää.
Syntiinlankeemuksen seurauksena rauha särkyi. Ihminen kapinoi Jumalaa vastaan ja sen seurauksena rikkinäisyys ja rauhattomuus ulottui muuallekin luomakuntaan. Kuitenkaan Jumalan alkuperäinen tahto rauhasta, ja hänen hyvä suunnitelmansa, ei hävinnyt minnekään. Vaikka olosuhteet ovat muuttuneet, Jumala on muuttumaton. Hän on sama aina ja ikuisesti.
Vanhan Testamentin tunnetuin rukous, jota myös kristityt kaikkialla maailmassa rukoilevat, on yksi vahva esimerkki tästä Jumalan mielenlaadusta. Me olemme tottuneet kutsumaan tätä rukousta Herran siunaukseksi.
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
Kun Jeesus syntyi, taivaallinen sotajoukko ylisti Jumalaa seuraavin sanoin:
”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.” Jeesuksessa täyttyi Vanhan Testamentin profeettojen ennustukset uudesta, horjumattomasta rauhan liitosta. Myös Paavali kertoo meille kirjeissään, kuinka Jeesus on meidän rauhamme. Jeesuksen kautta jokaisella ihmisellä on mahdollisuus rauhaan Jumalan kanssa, rauhaan itsensä kanssa ja rauhaan toisten ihmisten kanssa.
Elämme parhaillaan hyvin rauhattoman ajanjakson keskellä. Ukrainan sota on koskettanut meitä syvästi, ja ympärillämme rauhattomuus ja turvattomuus on lisääntynyt. Nyt jos koska meidän on aika astua esirukoilijan paikalle. Jumala haluaa edelleen tuoda rauhan, yhteyden ja eheyden sinne missä on pelkoa, vihaa ja sotaa. Jumala on rauhan Jumala.
RUKOILEMME
- Jumalan rauhaa Ukrainaan.
- Että Jumalan lohdutus ja apu saisi kohdata erityisellä tavalla niitä, jotka kärsivät.
- Niiden puolesta, jotka ovat valheiden sitomia.
- Vihan väistymistä ja anteeksiannon ja rakkauden lisääntymistä.
- Niiden puolesta, jotka kantavat vastuuta ratkaisujen etsimisessä.
- Kaikkien avustustyötä tekevien puolesta.
Turku rukoilee pastoritiimin puolesta
Ville Anttila
nuorisopastori Turun helluntaiseurakunta